maanantai 24. toukokuuta 2010

Leirillä Rotikossa

Konnamuorilaisten kokoontumisajot eli keväinen koulutusleiri pidettiin Haminan Rotikossa 21.5 - 23.5.2010. Paikalle oli saapunut viitisentoista koirakkoa. Ilma oli kaunis, aurinko paistoi. Hyttysiä oli jo turhankin paljon.
Koirat olivat hyvin sosiaalisia ja hyväntuulisia.
Teemoina oli luonnetesti, tottelevaisuus ja peltojälki. Kira osallistui jäljestämiseen ja tottelevaisuuteen. Jälki sujui hyvin, syvällä nenällä ja rauhallisesti. Tottelevaisuuskentällä harjoiteltiin loivaa A-estettä. Tavotteena on rauhallinen kiipeäminen ja hallittu ja hillitty alas tulo.


lauantai 15. toukokuuta 2010

Lappeenrannan ryhmiksessä

Tänään aurinko paistoi ja oli tosi lämmintä. Onneksi hieman tuuli, ettei ollut liiankin kuumaa. Melkoinen ero säässä yhden viikon aikana!
Tuomarina tänään Marja Talvitie ja arvosteluna seuraavaa:

Erinomaista tyyppiä oleva, vahva, voimakas, oikealinjainen pää. Hieman niukat etu-, hyvät takakulmaukset. Ikäisekseen erinomainen runko. Hyvä karva. Valitettavasti löysät, taakse kääntyneet korvat. Erinomainen pigmentti.
Kiitos Mia handlauksesta!

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Näyttelyssä

Kylmä ja sateinen Parikkala. Kyara kävi ensimmäistä kertaa näyttelyssä, pentuluokassa. Kiitos Miialle handlauksesta ja Hilkalle kuvaamisesta. Tuomarina Lena Danker.

Arvostelu:
8 kk feminiininen tyttö, jolla oikeat mittasuhteet, mutta valitettavasti korvat eivät ole nousseet pystyyn ja se häiritee kokonaisuutta. Kaunislinjainen pää, oikea purenta, hyvin kulmautunut. Ikäisekseen erinomainen runko ja luusto. Hyvä selkä ja lantio. Liikkuu erinomaisella askelpituudella. Hyvä luonne.